Talvikurpitsani pääsi vihdoin hyötykäyttöön eli ruokapöytään. Kurpitsan tarina alkoi kesäkuussa kun ostin pienen kurkuntaimen kasvitarhalta... tai niin luulin. Kun sitten aikanaan tuo kurkku alkoi tehdä kukkaa, tajusin kasvattavani kurpitsaa. Enkä mitä tahansa kurpitsaa, vaan isoa ja pulleaa talvikurpitsaa. Se paikka viljelyslaatikossa, joka oli passeli kurkulle, joutuikin nyt venymään kurpitsan tarpeisiin ja siinäpä sitten riitti puuhaa ja paimennusta koko kesäksi, että kurkkukin sai tuossa olemassaolon taistelussa omansa. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Kurkun sato jäi odotettua pienemmäksi, mutta kurpitsa jaksoi kasvaa lehvästön piilossa aika vonkaleeksi. Kun syksyn säät alkoivat viiletä ja aloin valmistella kasvihuonetta talvikuntoon, katkaisin kurpitsani napanuoran ja laitoin sen kasvihuoneen puntariin. Kokoa sillä oli komeat 2,1 kg. Lokakuun 10. päivä vein sen kellariin odottamaan valmistumistaan ja viikonloppuna hain sen keittiöön tutkittavaksi ja valmistettavaksi. Kurpitsa oli täydellinen. Se siis matkasi kanssani kesäkuusta tammikuulle ja kun siitä sitten keitettiin mitä herkullisin keitto, tajusin mikä pointti on kasvattaa jotain itse pienestä siemenestä saakka. Järjetön vaivahan siitä on eikä rahallisesti mitään hyötyä tällaisella sadolla, mutta kasvun ihme korvaa sellaiset puutteet. Ja kun parin viikon päästä laitan tomaatin ja chilin siemenet multaan, alkaa kasvihuoneen kausi taas alusta. Joskohan tänä vuonna saisin asennettua muutama vuosi sitten ostamani tuuletusluukun automaattiavaajan paikoilleen!
Kurpitsa tuli
Ja soppa meni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti