Turnaus

Osallistuin eilen paikallisten yhdistysten ja seurojen järjestämään Norsupalloturnaukseen. Osallistuminen oli suotavaa mutta pakollista. Judoseuramme miehet kun eivät olisi päässeet osallistumaan koko turnaukseen ilman naispelaajia. Naisia piti siis olla koko ajan kentällä viidestä pelaajasta kaksi. Vielä edellisenä iltana meitä naisia oli tasan se kaksi ja 2 x 8 minuutin pelejä luvassa vähintään viisi. Pelipäivän aamuksi olimme kuitenkin saaneet metsästettyä paikalle toiset kaksi naista ja näin meilläkin oli mahdollisuus käyttää vaihtopelaajia. Tosin vihoviimeisessä matsissa yksi meistä reväytti takareitensä, joten jouduimme jatkamaan loppuun kolmella naispelaajalla. Turnaus oli hauska, pelaajataso vaihteli kovasti mutta tässä lajissahan se ei juuri haittaa sillä tuolla halkaisijaltaan 75 cm:n jumppapallolla on aika vaikea ns. kikkailla. Turnauksen voitti nuoruuden voimaa ja intoa uhkuva seurakunnan joukkue, joka vuodesta toiseen loistaa palkintopallilla. Oma joukkueemme jäi tänä vuonna neljänneksi ja putosi yhdellä sijalla viime vuoden pronssista. Täydeltä terältä porottavasta auringonpaahteesta ja itsepäisesti ympärillä sankoin joukoin pörräävistä ampiaisista huolimatta vauhdikkaasta ja humoristisesta norsupalloilusta jäi hyvä mieli. Vaikka millään aivan heikolla kunnolla en ole varustettu, on jalkapallotyyppinen sporttailu nopeine spurtteineen ja kovine kontakteineen kyllä aika kova laji (judossa ei kukaan sentään juokse täysillä päin). Silti ensi kesänä uusiksi! Treenataan talven aikana judosalilla salaa...

Taktiikkapalaveri

Judokat vastaan Demarit 

Finaalia seuraamassa

Sadonkorjuuta

Kasvihuoneen sato alkaa pikkuhiljaa kypsyä. Mansikat tuottavat marjaa aikamoisella vauhdilla, supertulisia chilejä riittää, tomaatteja kypsyy päivittäin poimittavaksi, kurkun sato on tänä vuonna viime kesää vähäisempi ja kurpitsoita tulee yhdestä istutetusta taimesta muutama. Kurpitsat ovat talvilaatua, joten poiminnan jälkeen ne viedään kellarin viileyteen jatkamaan kypsymistään.

Mansikkasatoa 

Herkullisen makeat tomaatit

Kurpitsa kasvaa

Ja kasvaa...

Mutta niin kasvavat muutkin istutukset. Kirpparilta löysin uuden perennan, joka tekee kauniita sinivalkoisia kukkia. Odottelen tässä kuuta nousevaksi, jotta pääsen sen istuttamaan vielä syksyn alle. Kirppareilta löytää usein aivan mahtavia perennalajeja, jotka ovat vanhaa hyvää ja vahvaa kantaa. Perennoja laittavat myyntiin varsinaiset viherpeukalot ja siksi hyvässä kasvussa olevat taimet on helppo saada kotiutumaan omaan perennapenkkiin.

Kirpparilöytö

Tomaatin kainalossa kuun nousua odottelemassa

Myös puutarhan puolella on tapahtunut pieniä ihmeitä. Vanha äitini istuttama metsäruusu on saanut siirtyä milloin minkäkin rakennusurakan tieltä viimeisten kymmenen vuoden aikana. Milloin se on odotellut vettä ja multaa sisältävässä jätesäkissä kuukauden päivät, milloin muutaman viikon juurakko puoliksi maassa ja puoliksi ilmassa. Aina se on selviytynyt hengissä. Tänä kesänä se sai taas kerran lähtöpassit kuistin ikkunan alta kun aloimme valmistella ensi keväänä toteutettavaa talon salaojitusta. Helteillä se kaiken kiireen keskellä unohtui makaamaan pihan laitamille ilman vettä ja ilman multaa. Kun sitten valmistimme sille uuden kasvupaikan keskemmälle pihaa, olikin juurakko kuivaakin kuivemmaksi kuihtunut. Lehdetön ja eloton puska pönötti uudella paikallaan eikä minkäänlaista elonmerkkiä ilmaantunut sen oksiin.  Lopulta leikkasin koko pensaan maan tasalle, mutta juurakon jätin ja tsemppasin sitä ponnistamaan kaikki voimansa uuteen kasvuun. Sadekauden alettua huomasin eräänä aamuna, miten punertavat versot tunkeutuivat esiin kuivuneesta oksantyvestä. Päivä päivältä versot vahvistuivat ja Voilá - metsäruusu heräsi eloon! Voi sitä onnen tunnetta kun en ruusuani menettänytkään. En siirrä sitä enää koskaan.

Elämä palaa metsäruusuun

Nyt odottelemme herukkasatoa ja mehunkeittoprojektin alkua. Kaneliomenat ja Valkeat kuulaat kypsyvät hieman eri aikaan, mutta tänä vuonna rahtaamme ne tuoremehuasemalle. Mehua perheessämme kuluu talven mittaan litrakaupalla ja materiaalia pulloihin riittää taas tänäkin vuonna yllin kyllin.

Kesän loppu

Taas on kesä kääntynyt loppusuoralle ja syksyn arkinen aherrus odottaa. Viiden viikon kesäloma päättyi juuri ja töihin paluu on sujunut varsin kivuttomasti. Tuntuu, että mikään ei jäänyt varsinaisesti kesken. Suurin osa asioistahan on yleensä enemmän tai vähemmän kesken, joten mikään ei siinä mielessä muutu kun lomailu loppuu. Paljon sain lomallani tehtyä sellaista, mitä suunnittelin ja talven mittaan toivoin. Osa jäi auttamatta tekemättä, mutta kuten sanottua. Mihinkäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa?

Suurin ilo tuli luultavasti päiväunista, joita oli mahdollista ottaa aina kun siltä tuntui. Ikkunasta puhaltava leppeä tuuli ja päällä pehmeä huopa, nenällä silmälasit ja sylissä käsistä kirvonnut kirja. Eikä kiire minnekään. Lokoisan olon täydensi vieressä tuhisevat koirat. Koirille loma oli varmaankin erityisen mieluisaa aikaa, sillä aina oli kotona joku ja niin myös avoimet ovet pihamaalle. Koirillakin oli siis vapaus tulla ja mennä mielensä mukaan. Lukeminen oli tänä kesänä  erityisen aktiivista, en ollut tajunnutkaan miten kova lukupula minua vaivasi. Kirjoja tuli ahmittua roppakaupalla. Mieleen jäävin niistä taisi olla Kristiina Harjulan Pispalan kiviä, joka kotoisasti kuvaa Tampereen Pispalan elämänmenoa 50-luvulla. Kirja avasi minulle myös edesmenneen äitini ajatuksenjuoksua ja monia hauskoja sanontoja. Pispalan perujahan nuo... Ristiriitaisin miettein luin myös Vonnegutin Teurastamo 5:n ja Kai Sadinmaan 10 käskyä kirkolle. Nuo kirjat edustivat kesän raskainta osastoa. Sadinmaata sulattelen vieläkin.

Ehdottomasti viihdyttävintä ja kepeintä tuotantoa edustivat Sinikka Nopolan Likka, äite ja Rouva Obama sekä tämän hetkiseen asuntovaunuprojektiin passelisti istuva opus My cool caravan, josta löytyy runsaasti inspistä ja ideaa vaunun entraamiseen.

Lomani päätti Samuel Beckettin outo näytelmä Huomenna hän tulee. Näytelmä on yhtäaikaa surullinen ja riemua täynnä. Yksinkertainen ja kryptinen. Kun vielä teatterin lavalla näkisi!

Nytpä sitten luvut jäävät hajanaisemmaksi harrasteluksi. Yöpöydällä on tyrkyllä läpi vuoden muutama kiinnostava kirja, useimmat lähinnä matkakuvauksia tai elämäkertoja. Niiden tehtävänä on toimia lähinnä unilääkkeenä ja hyvin ne ovatkin unen tuloon mielessä yhdistyneet. Montaa sivua en ehdi kääntää kun silmät menevät väkisinkin kiinni.