Kokkausintoa

Jo pitkään on perheessämme ollut keveämpi suuntaus ruokavalion suhteen. Liha ei vain yksinkertaisesti enää entiseen malliin maistu, makkarat eivät senkään vertaa. Mies on meillä viimeinen luolamies, joka jonkin verran lihaa kuluttaa. Ja hyvä niin, sillä tänään hän tuunasi perheelle taivaallisen herkullisen nakkikeiton! Kokonaan emme siis lihalle ole hyvästejä heittämässä, mutta suurin osa ruokavaliosta alkaa olla kasvisvoittoista. Perussalaatit ovat alkaneet tehdä kulhoon tilaa avokadolle, vuonankaalille, omenalle ja muille herkullisille härpäkkeille. Yhdessä nuo muodostavat uskomattomia makuelämyksiä ja tietenkin oliiviöljy ja viinietikka kruunaavat hela hoidon. Laadukkaat raaka-aineet ovat tärkeitä ja siksi onkin ollut hieno juttu tuottaa monia raaka-aineita omassa kasvihuoneessa. Niistä ainakin tietää, millä tavalla ne on viljelty. Iso muutos on ollut vehnäjauhon vaihtaminen kokonaan spelttiin. Speltin leivottavuus on jonkin verran erilainen kuin vehnän eli se vaatii hieman tutkimista ennen kuin sujuu, mutta tulos on sen väärti. Myös pinaatti, kvinoa ym. ovat viime aikoina löytäneet tiensä ruokapöytäämme. Miten paljon onkaan ruoka-aineita, joiden käyttö on jäänyt ihan minimiin? Ensi keväänä on tarkoitus rouhia kaivurilla pihan perälle ihka oikea kasvimaa, josta saa isompaa ja monipuolisempaa satoa ruokapöytään. Kasvihuone kun on näin jälkikäteen ajatellen ollut alunperinkin aivan liian pieni. Ehkä jonain kesänä se saa kaverin, katsotaan!

Kvinoan & pinaatin liitto

Ruususuolaa sen olla pitää

Pinaatti pieneksi

Ja vahvaa juustoa kera kerman

Vuonankaalisalaattia

Ja Sorsakoskilla suuhun

Merellä

Viime viikonloppuna teimme koko perheen voimalla risteilyn Viking Gracella. Risteilyn teemana oli jazz ja saimmekin reissun aikana nauttia sekä hyvästä ruuasta ja juomasta että ensiluokkaisesta musisoinnista. Iloisia yllätyksiä olivat Tuomo ja Jukka Perko. Myös muita loistavia artisteja oli lauteilla. Kaikkialla soi jazz! Nuorisollehan tuo oli aivan erityisen antoisaa, musiikki kun on heille aivan elinehto. Olimme säätietojen mukaan varautuneet jonkinlaiseen myrskyisään säähän tai vähintäänkin kovaan tuuleen, mutta toisin kävi. Meri oli tyyni ja sää muutenkin niin aurinkoinen, että kannella saattoi paluumatkalla istuskella tuntikausia pelkällä t-paidalla. Saaristomaisemat ovat upeat ja aamiaisen nauttiminen niitä ihaillen on yksi merillä olon kohokohtia. Nämä Ruotsiin suuntautuvat risteilyt ovat vain armottoman lyhyitä ja siitä syystä suunnitelmissa onkin lähteä risteilemään Norjan vuonoille ja sillä tavoin yhdistää levollinen merellä olo reippailuun Norjan kauniissa luonnossa satamavierailujen yhteydessä.

Meriaamianen

Suomalaisuutta kannella

Metsässä bongattua

Metsässä päivittäin kulkiessani alan vihdoin ymmärtää syvemmin steinerpedagogiikan saloja. Pienten uusien juttujen huomaaminen tutuissa paikoissa, vuodenaikojen muutosten jäljet puissa ja pensaissa, kivikoissa ja neulaspoluilla. Samaltahan ne puiden rungot näyttävät. Vaan eivätpä näytäkään. Tänään niihin on ilmaantunut kokonaan uuden värin häivähdys, joka eiliseltä oli vielä piilossa. Värit ja tuoksut muuttuvat jatkuvasti uusiksi. Sitä ei huomaa ellei aisti tarkoin. Pienet nyanssit, jotka omissa ajatuksissaan samoilevalta kulkijalta jäävät huomaamatta. Samalla tavalla steinerkasvattajat katsovat lasta. Mikä muuttuu, mikä on vasta nupullaan, mihin mikäkin asianlaita johtaa? Vaikka kesä on metsässä kaunista aikaa, on syksy omasta mielestä jollain tavoin vieläkin kauniimpaa. Etenkin sieni on aivan käsittämättömän upea luonnon taideteos. Syksyllä luonnon muutos on lopulta raju. Sen tuntee mantereella ja merellä. Myrsky ja viima vievät mennessään kesän viimeisetkin rippeet ja muistuttavat, että on aika rauhoittaa omakin rytmi ihan perusasioihin. Syömiseen, liikkumiseen, nukkumiseen ja lämpimiin asioihin kietoutumiseen.

Monta rautaa tulessa

Töiden alettua on kaikkien vielä keskeneräisten kesäprojektien kanssa ollut aikamoista sumplimista. Ison asiakasmäärän takia illat venyvät töissä varsin pitkiksi ja kun aamuissa on koirien lenkitys ja muutaman kerran viikossa omat treenit, on aikataulujen sovittelu ollut iso haaste. Perjantain vapaapäivät ovat kuluneet töiden merkeissä nekin. Lausuntoja ja suunnitelmia on tehtävä ja niiden lisäksi paljon muutakin paperin pyöritystä omaan työnkuvaan kuuluu. Lisäksi oma työ vaatii jatkuvaa opiskelua, joten ammattikirjojen pino yöpöydällä sen kun kasvaa näin loman jälkeen. Oma prosessinsa on ollut kirjaprojekti, johon minun on ollut jälleen kerran ilo osallistua psykologisen aineiston tarkastajana. Pelon hinta -nimisen kirjan lämminhenkiset julkkarit vietimme Helsingissä kustannusyhtiö Tammessa viime perjantaina kirjan kirjoittajan Henkka Hyppösen ja hänen lähipiirinsä kanssa. Nyt on sekin homma paketissa ja uudet haasteet odottavat!

Kirjailija ja hänen kustantajansa

Uunista ulos!

Turnaus

Osallistuin eilen paikallisten yhdistysten ja seurojen järjestämään Norsupalloturnaukseen. Osallistuminen oli suotavaa mutta pakollista. Judoseuramme miehet kun eivät olisi päässeet osallistumaan koko turnaukseen ilman naispelaajia. Naisia piti siis olla koko ajan kentällä viidestä pelaajasta kaksi. Vielä edellisenä iltana meitä naisia oli tasan se kaksi ja 2 x 8 minuutin pelejä luvassa vähintään viisi. Pelipäivän aamuksi olimme kuitenkin saaneet metsästettyä paikalle toiset kaksi naista ja näin meilläkin oli mahdollisuus käyttää vaihtopelaajia. Tosin vihoviimeisessä matsissa yksi meistä reväytti takareitensä, joten jouduimme jatkamaan loppuun kolmella naispelaajalla. Turnaus oli hauska, pelaajataso vaihteli kovasti mutta tässä lajissahan se ei juuri haittaa sillä tuolla halkaisijaltaan 75 cm:n jumppapallolla on aika vaikea ns. kikkailla. Turnauksen voitti nuoruuden voimaa ja intoa uhkuva seurakunnan joukkue, joka vuodesta toiseen loistaa palkintopallilla. Oma joukkueemme jäi tänä vuonna neljänneksi ja putosi yhdellä sijalla viime vuoden pronssista. Täydeltä terältä porottavasta auringonpaahteesta ja itsepäisesti ympärillä sankoin joukoin pörräävistä ampiaisista huolimatta vauhdikkaasta ja humoristisesta norsupalloilusta jäi hyvä mieli. Vaikka millään aivan heikolla kunnolla en ole varustettu, on jalkapallotyyppinen sporttailu nopeine spurtteineen ja kovine kontakteineen kyllä aika kova laji (judossa ei kukaan sentään juokse täysillä päin). Silti ensi kesänä uusiksi! Treenataan talven aikana judosalilla salaa...

Taktiikkapalaveri

Judokat vastaan Demarit 

Finaalia seuraamassa

Sadonkorjuuta

Kasvihuoneen sato alkaa pikkuhiljaa kypsyä. Mansikat tuottavat marjaa aikamoisella vauhdilla, supertulisia chilejä riittää, tomaatteja kypsyy päivittäin poimittavaksi, kurkun sato on tänä vuonna viime kesää vähäisempi ja kurpitsoita tulee yhdestä istutetusta taimesta muutama. Kurpitsat ovat talvilaatua, joten poiminnan jälkeen ne viedään kellarin viileyteen jatkamaan kypsymistään.

Mansikkasatoa 

Herkullisen makeat tomaatit

Kurpitsa kasvaa

Ja kasvaa...

Mutta niin kasvavat muutkin istutukset. Kirpparilta löysin uuden perennan, joka tekee kauniita sinivalkoisia kukkia. Odottelen tässä kuuta nousevaksi, jotta pääsen sen istuttamaan vielä syksyn alle. Kirppareilta löytää usein aivan mahtavia perennalajeja, jotka ovat vanhaa hyvää ja vahvaa kantaa. Perennoja laittavat myyntiin varsinaiset viherpeukalot ja siksi hyvässä kasvussa olevat taimet on helppo saada kotiutumaan omaan perennapenkkiin.

Kirpparilöytö

Tomaatin kainalossa kuun nousua odottelemassa

Myös puutarhan puolella on tapahtunut pieniä ihmeitä. Vanha äitini istuttama metsäruusu on saanut siirtyä milloin minkäkin rakennusurakan tieltä viimeisten kymmenen vuoden aikana. Milloin se on odotellut vettä ja multaa sisältävässä jätesäkissä kuukauden päivät, milloin muutaman viikon juurakko puoliksi maassa ja puoliksi ilmassa. Aina se on selviytynyt hengissä. Tänä kesänä se sai taas kerran lähtöpassit kuistin ikkunan alta kun aloimme valmistella ensi keväänä toteutettavaa talon salaojitusta. Helteillä se kaiken kiireen keskellä unohtui makaamaan pihan laitamille ilman vettä ja ilman multaa. Kun sitten valmistimme sille uuden kasvupaikan keskemmälle pihaa, olikin juurakko kuivaakin kuivemmaksi kuihtunut. Lehdetön ja eloton puska pönötti uudella paikallaan eikä minkäänlaista elonmerkkiä ilmaantunut sen oksiin.  Lopulta leikkasin koko pensaan maan tasalle, mutta juurakon jätin ja tsemppasin sitä ponnistamaan kaikki voimansa uuteen kasvuun. Sadekauden alettua huomasin eräänä aamuna, miten punertavat versot tunkeutuivat esiin kuivuneesta oksantyvestä. Päivä päivältä versot vahvistuivat ja Voilá - metsäruusu heräsi eloon! Voi sitä onnen tunnetta kun en ruusuani menettänytkään. En siirrä sitä enää koskaan.

Elämä palaa metsäruusuun

Nyt odottelemme herukkasatoa ja mehunkeittoprojektin alkua. Kaneliomenat ja Valkeat kuulaat kypsyvät hieman eri aikaan, mutta tänä vuonna rahtaamme ne tuoremehuasemalle. Mehua perheessämme kuluu talven mittaan litrakaupalla ja materiaalia pulloihin riittää taas tänäkin vuonna yllin kyllin.

Kesän loppu

Taas on kesä kääntynyt loppusuoralle ja syksyn arkinen aherrus odottaa. Viiden viikon kesäloma päättyi juuri ja töihin paluu on sujunut varsin kivuttomasti. Tuntuu, että mikään ei jäänyt varsinaisesti kesken. Suurin osa asioistahan on yleensä enemmän tai vähemmän kesken, joten mikään ei siinä mielessä muutu kun lomailu loppuu. Paljon sain lomallani tehtyä sellaista, mitä suunnittelin ja talven mittaan toivoin. Osa jäi auttamatta tekemättä, mutta kuten sanottua. Mihinkäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa?

Suurin ilo tuli luultavasti päiväunista, joita oli mahdollista ottaa aina kun siltä tuntui. Ikkunasta puhaltava leppeä tuuli ja päällä pehmeä huopa, nenällä silmälasit ja sylissä käsistä kirvonnut kirja. Eikä kiire minnekään. Lokoisan olon täydensi vieressä tuhisevat koirat. Koirille loma oli varmaankin erityisen mieluisaa aikaa, sillä aina oli kotona joku ja niin myös avoimet ovet pihamaalle. Koirillakin oli siis vapaus tulla ja mennä mielensä mukaan. Lukeminen oli tänä kesänä  erityisen aktiivista, en ollut tajunnutkaan miten kova lukupula minua vaivasi. Kirjoja tuli ahmittua roppakaupalla. Mieleen jäävin niistä taisi olla Kristiina Harjulan Pispalan kiviä, joka kotoisasti kuvaa Tampereen Pispalan elämänmenoa 50-luvulla. Kirja avasi minulle myös edesmenneen äitini ajatuksenjuoksua ja monia hauskoja sanontoja. Pispalan perujahan nuo... Ristiriitaisin miettein luin myös Vonnegutin Teurastamo 5:n ja Kai Sadinmaan 10 käskyä kirkolle. Nuo kirjat edustivat kesän raskainta osastoa. Sadinmaata sulattelen vieläkin.

Ehdottomasti viihdyttävintä ja kepeintä tuotantoa edustivat Sinikka Nopolan Likka, äite ja Rouva Obama sekä tämän hetkiseen asuntovaunuprojektiin passelisti istuva opus My cool caravan, josta löytyy runsaasti inspistä ja ideaa vaunun entraamiseen.

Lomani päätti Samuel Beckettin outo näytelmä Huomenna hän tulee. Näytelmä on yhtäaikaa surullinen ja riemua täynnä. Yksinkertainen ja kryptinen. Kun vielä teatterin lavalla näkisi!

Nytpä sitten luvut jäävät hajanaisemmaksi harrasteluksi. Yöpöydällä on tyrkyllä läpi vuoden muutama kiinnostava kirja, useimmat lähinnä matkakuvauksia tai elämäkertoja. Niiden tehtävänä on toimia lähinnä unilääkkeenä ja hyvin ne ovatkin unen tuloon mielessä yhdistyneet. Montaa sivua en ehdi kääntää kun silmät menevät väkisinkin kiinni.

TapouT XT

Reilu vuosi sitten innostuin TapouT XT -nimisestä treenistä ja pikkuhiljaa kotona tv:n edessä alkanut treenailu siirtyi talveksi läheiselle kuntosalille ja mukaan liittyi monenkirjava sakki eritasoisia treenailijoita. Loppukeväästä sitten jätin yhteistreenit ihan laiskuuttani, sillä aamuisin oli mukava jäädä välillä nukkumaan kun ei ollut sopinut kokoontumista muun porukan kanssa. Treenailu jatkui sen jälkeen ihan fiilispohjalta ja omiin aikatauluihin sopien. Usein tein treenin aikaisin aamulla, mutta välillä töissä ilmaantui ylimääräisiä taukoja, jotka antoivat mahdollisuuden vetää treenikamat niskaan ja käyttää tunti tai pari kunnon sykeharjoitteluun ennen töiden jatkumista. Kesäloman alettua päätin pitää taukoa sisäliikunnasta ja vaihdoin sen arkiliikuntaan + uintiin. Tänään tein sitten paluun treenisalille. Vaikka kuinka olisi nukuttanut, pakotin itseni sängystä ylös ja syömään kevyen aamupalan ennen treeniä. Alkutreeni olikin sitten yhtä tuskaa ja tuntui siltä, että kaikki saavutetut kehitysaskeleet on menetetty. Kroppa tuntui painavalta kuin synti! Parinkymmenen minuutin tuskittelun jälkeen lähti aineenvaihdunta kunnolla käyntiin ja treeni keveni kummasti. Tuntui siltä kuin yhtäkkiä kroppa olisi muistanut mitä piti tehdä ja kytki oikeat piuhat aivojen ja lihasten välille. Tätähän se olikin, solujen imurointia ja mikä autuas olo jäi suihkun jälkeen. Tästä se taas alkaa. Tervetuloa elokuun takana häämöttävä syksy ja arjen rutiinit! Tässä suosikkitreenini Yoga XT. Treenin kesto on 51 minuuttia, mutta alla oleva video on lyhennetty versio. Eiku kokeilemaan...

No sh... Video on poistettu tekijänoikeusvaateiden takia eli nyt vain sitten ostamaan TapouT XT-setti lähimmältä jälleenmyyjältä...

Kasvihuone Ilmiö

Kasvihuoneella puuhailu on yksi antoisimmista kesäpuuhista. Se rentouttaa mieltä ja antaa onnistumisen iloa puhumattakaan harmista ja pettymyksestä, jotka nekin väistämättä kuuluvat kuvioon. Kasvihuoneviljely on pitkällinen projekti, joka alkaa jo aikaisin keväällä, helmi-maaliskuun pimeillä. Tomaatin ja chilin siemenet kylvin 12.3. pieneen kennostoon ikkunalaudalle ja silloin kyllä vähän epäilytti, että mitähän niistä tulee. Ja sitten vähitellen kuitenkin alkoi valon lisääntymisen myötä mullasta nousta pikkuruisia versoja, yksi toisensa jälkeen. Pikkuisia oli hoidettava todella täsmällisesti. Jotkut yksilöt olivat luonnostaan vahvoja, toiset puolestaan pieniä ja vaivaisesti kasvavia. Valon määrää oli säänneltävä ja siirreltävä kaikkein pienimpiä tirriäisiä parempaan paikkaan ikkunalaudalla. Nyt kun on nähnyt mitä niistä on tullut, kaikki ovat samalla viivalla koossa ja komeudessa. Eri tahdissa vain.

Pitkän kylmän kevätkauden takia jouduin ostamaan kasvihuoneelle petroolilämmittimen, joka piti lämpötilaa mukavasti plussan puolella vaikka ulkona elohopea tipahti välillä nollan tuntumaan. Se auttoi versot kasvuun kun ne siirtyivät lämpimältä ja suojaisalta ikkunalaudalta ulos "suureen maailmaan". Petroolia kului reippaasti noina touko-kesäkuun viikkoina ja lämmittimen tehokaan ei ihan passeli ollut kasvihuoneen kokoon nähden, mutta nipin napin se riitti tehtäväänsä. Heinäkuun vaiheilla sitten ei enää lisälämpöä tarvittukaan.

Petroolilamppu hyllyn päälle varastoituna

Viileä heinäkuun päivä

Kasvihuoneessa kasvaa nyt chilejä, tomaatteja, kurkkua, kurpitsaa, basilikaa, persiljaa, ruohosipulia, mansikoita ja kukkia. Kasvu on rehevöitynyt, mutta kyllä vettä ja lannoitteitakin on kulunut. Joka aamu ja ilta on kasteltava, leikattava, lannoitettava, siirreltävä ja suojattava, annettava tukea kärhöille, kiinnitettävä, harvennettava, ravisteltava kukkia ja nypittävä "varkaita". Suurin vitsaus tänä kesänä on ollut kirvojen chiliin tekemä ankara invaasio. Chilikasvusto oli siinä vaiheessa jo sellainen komistus, että eihän siitä voinut taistelutta luopua. Mäntysuopaliuossuihkutus teki tehtävänsä jo kerrasta ja kun vielä jokainen lehti ja silmu sai puhdasvesiruiskutuksen ja jokaiselta lehdeltä rapsuteltua kuolleet kirvat pois, alkoi chili kukoistaa entistä ehompana.

Kirvapopulaation kulta-aika

Vihdoin kasvurauhaa

Muutkin kasvattini alkavat vähitellen kasvaa ja komistua. Lieneekö palkinto kovasta uurastuksesta, väsymättömästä veden kannosta ja hyvistä lannoitusaineista vai piileekö menestyksen salaisuus Jamie Oliverin kelpo puutarhanhoitovälineissä? Löysin ne kevätryntäyksen jäljiltä läheisestä tavaratalosta ja kotiutin tietenkin yhden joka sorttia. Hinnat vaihtelivat parista eurosta seitsemään. Ja laatu on kyllä hintansa väärti!

Punastumista odotellessa

Kohta valmis syötäväksi

Design Jamie O.

Visio

En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat ettei heillä ole mitään tekemistä. Tekemistä tässä maailmassa, jossa tapahtuu asioita nonstoppina yötä päivää. Maailma on niin täynnä tekemistä, että tämän elämän aikana tuskin ennättää edes tajuta, miten paljon tekemistä onkaan. Ehkä "eimitääntekemistä" on enemmänkin asenne jonka juuret ovat siinä, että elämästä on jossain tärkeässä vaiheessa tai kenties miltei aina puuttunut ilo. Ja ilo tai sen puuttuminen liittyy hyvin pitkälle olosuhteisiin, joissa kasvamme. Näemmekö iloa pienissä asioissa suurista puhumattakaan. Näemmekö ympärillämme ihmisiä, jotka puolestaan näkevät iloa ylipäätään missään. Vai onko jokin asia aina vinossa ja pielessä ja huolta tuottamassa? Tulevaisuudessa on oltava jotain mihin tähdätä. Jos tähtäyspisteet puuttuvat, ihminen päätyy helposti minne sattuu. Ja tähtäyspisteiden tulee olla omia. Jos tähtää toisten pisteisiin, on aina tarpomassa toisten askelissa ja jonain päivänä voi huomata antaneensa huijata itsensä tavoittelemaan jotain mistä ei pidä tehdäkseen vaikutuksen joihinkin joista ei edes pidä. Tähtäyspisteitä voi luoda jatkuvasti. Jotain sellaista joka innostaa ja saa kynnet syhyämään. Tärkeintä ei ole virtaviivainen lopputulema tai esittelykelpoinen tuotos. Tärkein on varmaankin juuri tuo matka kohti visiota. Ja jonain päivänä kun sitten ehkä päämääräkin häämöttää, voi huomata laittaneensa siihen palan sielustaan. Minä tein sen!

Asuntovaunuprojekti seisoo tällä hetkellä suunnitteluvaiheessa ja odottaa asiantuntijaneuvoja, mutta tekeminenhän ei toki lopu. Toinen pitkällinen kesäprojektini on vanha alumiinivene, joka on isäni aikoinaan rakentama ja kymmeniä vuosia turhan panttina seissyt. Rahassa mitaten vene on arvoton, mutta se on eräänlainen muistomerkki siitä, miten on joskus syntynyt visio, muuttunut suunnitelmaksi ja tullut teoiksi. Teoiksi, jotka ovat olleet osoitus sitoutumisesta. Teot ovat johtaneet päämäärään. Oman aikakautensa virtaviivaiseksi veneeksi.

Vene parhaina päivinään

Olen ollut veneen kyydissä viimeksi 80-luvulla, jolloin naapurin poikien kanssa kuskasimme sen venetrailerilla läheiselle veneenlaskupaikalle ja teimme sillä pienen ajelun Pyhäjärvellä. Vene oli ihan ajokuntoinen, vaikkakin ajan patinoima. Ainoa pieni katastrofi syntyi kun perämoottori irtosi kesken ajon kiinnityksestään ja putosi järveen. Siinä olikin pojilla sukeltamista, että saivat sen takaisin veneeseen! Tuon jälkeen vene on seissyt ympärikäännettynä niillä sijoillaan isäni tiluksilla ja sitten myöhemmin omillani. Mutta nyt on veneen toisen tulemisen aika! Kunnostus on hyvässä käynnissä ja läheisen venesataman laiturin aisapaikka jonotuksessa. Kun venevisio eräänä syksynä syntyi, en voinut säiden takia aloittaa konkreettista kunnostusta. Mutta koska aina voi visionsa eteen tehdä jotain, menin saaristomerenkulun kurssille. Pitää vain olla visio ja usko siihen. Ei enempää ei vähempää!

Kolopalloa

Kun vuosia ja vuosia sitten pistäydyin eräässä urheiluliikkeessä katsastamassa kävelykenkävalikoimaa, enpä osannut aavistaa, että se toimenpide johtaisi aikanaan golf-innostukseen. Tein mielestäni kelpo ostoksen ja palasin tyytyväisenä kotiin uusien kävelykenkieni kanssa. Hämmennys oli melkoinen kun kuopukseni tokaisi hilpeänä: "Äiti, mutta sähän oot ostanut golf-kengät!" Hänellä oli muutamia pikkuystäviä, jotka olivat golfanneet polvenkorkuisesta. Olinkin ihmetellyt kengän pohjassa olevia rakennelmia ja sitä, että näitä merkillisiä "nastoja" annettiin vielä mukaan kenkälaatikkoon tulevaisuuden varalle vielä merkillisemmän työkalun kanssa. Mutta kenkädesign on nykyisin varsinaista hifistelyä enkä osannut asiaa sen enempää tuolloin pohtia. Koska kengät olivat reilussa alessakin maksaneet sadan euron verran, mietin hetken palauttamisen mahdollisuutta. Mutta toisaalta kun tällainen freudilainen slippi minulle kävi, ehkä sillä oli jokin merkityksensä? Ehkäpä golfissa ON minulle jotain sanomaa? Laitoin siis hienon Ecco-golfkenkälootani komeron perälle odottamaan aikoja parempia. Niillä kun kuului tepastella viheriöllä eikä asfaltilla, joten en niitä oikein käyttöönkään voinut ottaa.

Ruusukkeet

Seuraavan vuoden syksyllä törmäsin, jälleen urheiluliikkeessä, varsin virtaviivaiseen tyttöjen golfbägiin, joka sekin pönötti alennuslappu kahvassaan hienoakin hienompien bägien seassa. Siis eikun ostamaan! No nyt minulla oli sekä bägi että kengät. Entäpä sitten itse harjoittelu? Mielessäni siinsivät Madeiran saaren kauniit viheriöt ja lokoisat eläkepäivät sitten joskus. Kuten asioilla on tapana järjestyä ja kuten kaikella mitä tapahtuu on oma merkityksensä, tielleni osui ihminen, joka oli varsinainen golf-konkari. Hän oli innokas opettamaan vasta-alkajaa. Joku viisashan on todennut että kun oppilas on valmis, ilmaantuu opettaja. Siitä alkoi meidän yhteinen polku, joka jatkuu edelleen. Golf-lyönti on itselle oikeastaan eräänlaisen Zen-tilan löytämistä: opi kaikki tärkeät tekniset yksityiskohdat ja lyödessäsi unohda ne. Kuuntele kroppaa, sillä se osaa liikkeen luonnostaan. Ja aina kun treenistä lähtee, askel on muutaman gramman kevyempi. Golf-kengissä, josta kaikki alkoi.

bägi ja popot

Draiveri - mailojen kunkku

Meni niinkuin Strömsössä

Yleensä kun ei mene, mutta tänään meni. Aamupäivä meni soutuvenettä pestessä. Sain kolmen vuoden jonotuksen jälkeen kunnan venepaikan ja saimme siirrettyä veneemme tuttavien rantapusikosta lähirantaan. Paikan saaminen oli kyllä oikea onnenpotku ja helpottaa jatkossa liikkumista veneelle ja takaisin kovasti. Tänään siis jynssäsimme ja kuurasimme puskissa likaantunutta venhosta ja tajusimme, että nyt meillä on kesäisin muutama metri omaa rantaviivaa vuokralla. Jihuu! Kuurasin aamun juuriharjalla veneen puuosia järvessä seisten. Mikä nautinto! Nyt vene on piknik-kunnossa ja sääkin suosii. Veneasioissa kävin äsken paikallisessa Hong Kong -tavaratalossa venepeitettä etsimässä ja kuinka ollakaan huomasin vihoviimeisen Strömsö-brändätyn riippumaton alelaarissa hintaan 11,95€. Sehän oli kotiutettava oitis. Meni kerrankin niinkuin Strömsössä!

Vene saapuu uuteen kotirantaansa

"Omaa" rantaa kolme metriä

Uusi lukupaikka kiinnitystä vailla

Chesterfield

Olen jo parisen vuotta etsiskellyt vanhaa kunnon Chesterfield-sohvaa olkkariin. Jos jonkin, niin sohvanteon britit kyllä osaavat! Chesterfield on mukavan iso ja massiivinen ja siinä on varsin pönäkkä istua tai maata. Ilo oli melkoinen kun sitten yhtenä aamuna hakuvahtini ilmoitti kokonaista Chesterfield-sohvakalustoa ja aivan mitättömään hintaan. Niistä kun saa yleensä pulittaa nelinumeroisia summia. Monen mutkan ja kilpalaulannan jälkeen sain kotiutettua kaluston Hämeenlinnasta saakka tuttujen ystävällisellä myötävaikutuksella eli heidän firmansa kuorma-autolla. Nyt siis lopultakin olen onnellinen chesterfieldiläinen. Sohva ja kaksi nojatuolia ovat todellakin elämää nähneet, mutta pienellä entrauksella niistä saa oikein kelpo kalusteet. Edellisessä kodissaan ne ovat toimineet ilmeisesti kissojen lekottelupaikkana sillä kaluston lukuisat napit olivat saaneet ympärilleen valkoisen, likaantuneen kissankarvakauluksen. Näiden putsaamisessa menikin sitten aikaa, kynsiä, Topz-puikkoja ja Fairy-liuosta. Mutta mitäpä ei Chesterfieldin eteen tekisi!

Noin miljoona nappia

Valtaistuimeni

Aitouslappukin löytyi