Silityksen lumous

Silitys on yksi ehkä rauhoittavimmista puuhista, mitä olla saattaa. Voisin silittää tuntikausia yhtä kyytiä ja niin välillä teenkin. Yleensä silitettävät loppuvat ennen kuin loppuu jaksaminen. Joskus silittäminen hiljaisuudessa on sitä parasta rentoutusta, mutta usein sitä on myös jonkin vanhan tv-sarjan katsominen silityksen ohessa. Hercule Poirot - ja Neiti Marple -leffat ovat aivan erityisen loistavaa silitysajanvietettä! Kun lapset olivat pieniä, he rauhoittuivat kun keskellä vilkkainta riehuntaa aloin silittämään. Silityksessä on jotain maagista. Opin tämän vinkin steinerkoulun opettajilta jo silloin kun pojat olivat vasta esiluokilla. Se todellakin toimi. Nykyisin käy samoin koirille. Ne käyvät kuorsaamaan jalkoihini heti kun aloitan silittämisen. Ehkä se on silitysraudan tuoksu, hiljainen lämmön tuottama naksahtelu, raudan suhina kankaan pinnalla, tömähtely silityslautaan, vastapestyn vaatteen tuoksu sen lämmetessä, silittäjän keskittynyt olemus. Silittämistä ei kertakaikkiaan voi tehdä puolihuolimattomasti, kiireessä, vasta kun on pakko, aikataulujen painaessa niskassa, ärtyisänä. Silitys on sielun lepoa.