Visio

En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat ettei heillä ole mitään tekemistä. Tekemistä tässä maailmassa, jossa tapahtuu asioita nonstoppina yötä päivää. Maailma on niin täynnä tekemistä, että tämän elämän aikana tuskin ennättää edes tajuta, miten paljon tekemistä onkaan. Ehkä "eimitääntekemistä" on enemmänkin asenne jonka juuret ovat siinä, että elämästä on jossain tärkeässä vaiheessa tai kenties miltei aina puuttunut ilo. Ja ilo tai sen puuttuminen liittyy hyvin pitkälle olosuhteisiin, joissa kasvamme. Näemmekö iloa pienissä asioissa suurista puhumattakaan. Näemmekö ympärillämme ihmisiä, jotka puolestaan näkevät iloa ylipäätään missään. Vai onko jokin asia aina vinossa ja pielessä ja huolta tuottamassa? Tulevaisuudessa on oltava jotain mihin tähdätä. Jos tähtäyspisteet puuttuvat, ihminen päätyy helposti minne sattuu. Ja tähtäyspisteiden tulee olla omia. Jos tähtää toisten pisteisiin, on aina tarpomassa toisten askelissa ja jonain päivänä voi huomata antaneensa huijata itsensä tavoittelemaan jotain mistä ei pidä tehdäkseen vaikutuksen joihinkin joista ei edes pidä. Tähtäyspisteitä voi luoda jatkuvasti. Jotain sellaista joka innostaa ja saa kynnet syhyämään. Tärkeintä ei ole virtaviivainen lopputulema tai esittelykelpoinen tuotos. Tärkein on varmaankin juuri tuo matka kohti visiota. Ja jonain päivänä kun sitten ehkä päämääräkin häämöttää, voi huomata laittaneensa siihen palan sielustaan. Minä tein sen!

Asuntovaunuprojekti seisoo tällä hetkellä suunnitteluvaiheessa ja odottaa asiantuntijaneuvoja, mutta tekeminenhän ei toki lopu. Toinen pitkällinen kesäprojektini on vanha alumiinivene, joka on isäni aikoinaan rakentama ja kymmeniä vuosia turhan panttina seissyt. Rahassa mitaten vene on arvoton, mutta se on eräänlainen muistomerkki siitä, miten on joskus syntynyt visio, muuttunut suunnitelmaksi ja tullut teoiksi. Teoiksi, jotka ovat olleet osoitus sitoutumisesta. Teot ovat johtaneet päämäärään. Oman aikakautensa virtaviivaiseksi veneeksi.

Vene parhaina päivinään

Olen ollut veneen kyydissä viimeksi 80-luvulla, jolloin naapurin poikien kanssa kuskasimme sen venetrailerilla läheiselle veneenlaskupaikalle ja teimme sillä pienen ajelun Pyhäjärvellä. Vene oli ihan ajokuntoinen, vaikkakin ajan patinoima. Ainoa pieni katastrofi syntyi kun perämoottori irtosi kesken ajon kiinnityksestään ja putosi järveen. Siinä olikin pojilla sukeltamista, että saivat sen takaisin veneeseen! Tuon jälkeen vene on seissyt ympärikäännettynä niillä sijoillaan isäni tiluksilla ja sitten myöhemmin omillani. Mutta nyt on veneen toisen tulemisen aika! Kunnostus on hyvässä käynnissä ja läheisen venesataman laiturin aisapaikka jonotuksessa. Kun venevisio eräänä syksynä syntyi, en voinut säiden takia aloittaa konkreettista kunnostusta. Mutta koska aina voi visionsa eteen tehdä jotain, menin saaristomerenkulun kurssille. Pitää vain olla visio ja usko siihen. Ei enempää ei vähempää!